Kurssit Pohjoismaissa työskentelyyn

Tulityökorttikurssi

Autamme sinua kurssiemme avulla erottumaan työmarkkinoilla paremmin. Kurssin suorittaneille myönnämme Pohjoismaissa ja Virossa voimassa olevat luvat.

2008

Yritys perustettu

2016

Koulutustoiminta aloitettu

550+

Kurssiryhmiä

8800+

Kursseille osallistunutta

75%

Asiakkaista suosittelijoiden avulla

Koulutus

Pohjoismaiden tulityökorttikurssi

Tulityö on työtä, jonka suorituksen yhteydessä aiheutuu kipinöitä, käytetään liekkiä tai muuta kuumuutta ja aiheutuu tulipalon vaara. Tulityökortti antaa oikeuden suorittaa tulitöitä, katto- ja vesieristykseen liittyviä tulitöitä sekä myöntää tulityölupia.
Kurssilla uusitaan, kehitetään ja päivitetään tulityön parissa toimivien työntekijöiden tulitöitä koskevia taitoja. Teoreettinen osa ja tentti suoritetaan opetusluokaksi sovitetussa tilassa. Käytännön sammutusharjoitus toteutetaan ulko-olosuhteissa.
Kurssin menestyksellisesti suorittaneelle myönnetään muovinen tulityökortti, joka on voimassa viisi vuotta Pohjoismaissa (Suomessa, Norjassa, Tanskassa) ja myös Virossa. Kaikki kurssin suorittaneet henkilöt rekisteröidään Suomen Pelastusalan Keskusjärjestössä (SPEK).

Tulityökorttikoulutus - Tulityökortti - turvakaart

Kurssipaikka

Jarrutie 1
Helsinki, Suomi

Jarrutie 1, 00770 Helsinki, Suomi

Kaikki Suomessa järjestettävät kurssimme pidetään Helsingissä osoitteessa Jarrutie 1. Olemme historiallisen Malmin lentoaseman lähellä eli 19 km päässä Helsingin keskustasta.
Kurssipaikasta muutaman minuutin päässä on joukkoliikenteen pysäkki (Jarrutie) ja meillä on myös mahdollisuus ilmaiseen pysäköintiin talon edessä.

Kouluttaja Madis Mets aloitti turvakorttialan koulutustoiminnan vuonna 2016 aloittamalla vironkielisten Työturvallisuuskorttikurssien pitämisen. Siihen tulivat lisäksi suomenkieliset Työturvallisuuskorttikurssit, myöhemmin sekä viron- että suomenkieliset Pohjoismaiden Tulityökorttikurssit. Koulutusuran aikana on pidetty myös venäjänkielisiä kursseja ja tulkin avulla on tietoja jaettu muun muassa myös latvian-, liettuan-, puolan-, tšekin-, unkarin, ukrainan- ja japaninkielisille kurssilaisille.

Kursseilla kouluttaa

Madis Mets

Madis Mets on Suomen Työturvallisuuskeskuksen ja Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön (SPEK) hyväksymä kouluttaja.

Etusivu - turvakaart

Palaute

Kursseille osallistuneiden palautetta

Kurssi oli hyvä ja aihepiiri tuli selväksi. Minusta kaikki oli vain myönteistä. Toivotan menestystä jatkossakin!
Aare Viil
Kaikki oli erittäin tehokasta ja hyvin järjestettyä. En osaa muuta sanoakaan, kuin että jatka samassa hengessä ja suosittelen kurssejasi ystävillenikin. Kiitokset!
Andres Amossov
Kaikki selvitettiin yksinkertaisesti, ymmärrettävästi ja selkeästi. Toivotan voimia jatkoonkin!
Rein Kolpakov
Minusta sekä kurssin toteutus että myös toimintanne olivat erittäin miellyttäviä. Suosittelen ehdottomasti teidän kurssejanne sekä tuttavilleni että liikekumppaneillenikin.
Tiit Tammemägi
Pidin kurssista! Kaikki oli kuten pitääkin!
Urmas Pärn
Kaikki oli selkeää ja ymmärrettävää, kurssin rakenne oli hyvä, esimerkit, neuvot ja opetukset olivat selkeitä. Kiitos Sinulle ja menestystä ja voimia jatkoon!
Kalle Tölp

Haluatko saada lisätietoa?

Jos sinulla on lisäkysymyksiä kursseista, ota meihin yhteyttä, niin löydämme kysymyksiisi vastaukset.

Ota meihin yhteyttä!

    Käytämme toimittamianne tietoja vain kirjeeseen vastaamiseen ja emme välitä niitä sivullisille. Lue lisää henkilötietojen käsittelystä.